5 syytä muuttaa maalle

Kun reilut kymmenen vuotta sitten aloin haaveilla vanhasta torpasta maalla, tuli haaveilusta minulle nopeasti pakkomielle. Tunsin, että kuuluisin muualle kuin Helsinkiin, siitä huolimatta, että Helsingissä asuin omakotitalossa. Mielessäni oli peltojen ja metsän ympäröimä pikkuinen mökki riittävän likellä pääkaupunkia, jotta jaksaisin ajella mökilleni usein. Kesämökistä olikin turvallista aloittaa, koska koko ajan saattoi vertailla kaupunkiolosuhteita maalaisolosuhteisiin. Ja niin siinä sitten kävi, että torppa veti puoleensa ja aloin toivoa mahdollisuutta muuttaa kokonaan maalle. Nyt, reilun viiden maalla asutun vuoden jälkeen en osaisi enää ajatellakaan elämää kaupungissa.

Miksi maalle? Siihen on monta syytä, ja tässä suurimmat:

  1.   TALO

Maaseudulla on paremmat mahdollisudet löytää vanha talo järkevään hintaan. Kun reippaasti ajaa kehä kolmosen ulkopuolelle, alkavat talojen hinnat muuttua järjellisemmiksi. Erityisesti, jos etsit alkuperäiskuntoista ja olet valmis tekemään remonttia. Vanhoilla taloilla on historia ja sielu.

2. OMA TILA

Talon mukana tulee yleensä kunnollinen määrä maata, eli tonttia, eli omaa tilaa. Myös ulkorakennuksia, joita voi hyödyntää monella tavalla. Minulle on ensiarvoisen tärkeää, että kotini ikkunoista näkyy peltoa ja metsää, eikä naapurin keittiöön. Maalla on tilaa hengittää.

3. ELÄIMET JA VILJELY

Maan ja ulkorakennusten myötä maalla on mahdollista pitää eläimiä. Rönnin hevosille ja lampaille riittää laidunta omasta takaa, kanat munivat omiin tarpeisiimme luomumunia, koirilla ja kissoilla on tilaa temmeltää ulkona. Puutarhassa on 7 vanhaa omenapuuta ja hyvin tilaa hyötyviljelmän perustamiselle.

4. LUONTO

Luonto on lähellä ja koko ajan läsnä. Hengitysilma on puhtaampaa ja metsään pääsee ottamalla viisi askelta. Mustikat ja sienet voi poimia omasta pihasta ja joulukuusen hakea omasta metsästä. Vuoden kierto näkyy selkeästi. Elämme luonnon mukana. Olohuoneen ikkunasta voi kiikaroida peuroja ja hirviä, supi tai kettu kipaisee niityn poikki. Kurkipariskunta lepää metsän reunassa ja joutsenet palaavat joka kevät retkiltään. Maisema muuttuu vuodenkierron mukaan. Täällä on selkeästi kevät, kesä, syksy ja talvi.

5. IHMISET

Kaupunkiin voit kadota ihmismassojen keskelle. Olla näkymätön. Maalle voit kadota omaan rauhaan tietäen, että naapurista saat aina apua, oli asia sitten vehnäjauhon lainaaminen tai ojaan jumittunut auto. Pienemmällä paikkakunnalla naapurit tunnetaan tai vähintään tiedetään. Kaupassa, postissa ja lääkärissä asioit yleensä samojen ihmisten kanssa. Ihmisillä on nimet ja tutut kasvot. Puhelimen muistissa on etunimiä ja sukunimiä, ei yritysten nimiä. Heinät ja rehut tulevat omalta kylältä, muutaman kilometrin päästä löytyy maailman paras putki- ja sähkömies, ohikulkijoita moikataan ja tuntemattomat kulkijat rekisteröidään. Aina on aikaa vaihtaa kuulumisia.

 

 

 

 

Ajatuksia viljelystä ja kevätfiilistelyä

img_1256img_1302OLYMPUS DIGITAL CAMERAimg_1540fullsizerenderMeillä on haave. Sellainen, että jonain päivänä Rönnin peltopläntti tuottaisi omaan käyttöön kasviksia. Siis ihan koko talvenkin varalle.

Enää emme ota ihan itsestäänselvyytenä, että viljely tuosta noin vaan tapahtuu, vaan suhtaudumme tulevaan kevääseen varovaisen positiivisesti ja huumorilla. Kyllä se siitä sitten jonakin keväänä lähtee. Sellaisena keväänä, kun kellään ei ole akillesjänne poikki tai vauva mahassa. Ehkä tulevana keväänä.

Innostajaksi löytyi kirjakaupasta mitä mainioin Maria Österåkerin Unelma omavaraisduudesta – käytännön opas. (Nemo 2016). Kirja kertoo ihan oikean, suomalaisen perheen matkasta omavaraisemmaksi ja on kannesta kanteen täynnä käytännöllisiä ja toteutettavia vinkkejä. Jostain on hyvä aloittaa, ja suunnitelmiahan on kiva tehdä. Viljelylaatikot meillä jo on, ja lantalassa muhii mitä parhainta tulevaa puutarhamultaa. Käytämme hevosten kuivikkeena nopeasti maatuvaa olkipellettiä ja hamppua, eli tämän talven lannat ovat aikalailla käyttistä multaa jo ensi keväänä.

Laatikkoviljelystä siis aloitetaan, ja laatikoiden lisäksi tulee vähän isompi viljelyalue perunalle. Uusia marjapensaita on tarkoitus hankkia, sillä Rönnin pensaat ovat todella kituliaita ja vanhoja. Joo, ja lisäksi lampaat syövät pensaat jo alkukesästä, joten puutarhan aitaaminen tulee ehkä kyseeseen ensimmäisenä hommana.

Voiko nokkosen laskea hyötykasviksi? Todellakin. Nokkosta ei kuitenkaan tarvitse istuttaa, sitä nimittäin riittää… Kuivattuna nokkosta syövät meillä sekä ihmiset, että hevoset. Viime kesänäkin saatiin ihan ilman viljelyponnisteluja valtava määrä nokkosta tallin heinälatoon kuivumaan.

Tallissa meillä on myös iso, viileä kellari, johon sadon saisi säilöttyä. Kellari löytyi ensimmäisenä Rönnin kesänä vahingossa, kun siivosin romuläjää tallista. Kasan alta paljastuivat kauhuelokuva-tyyliset viistot ovet, joiden alta tikkaat ja siisti, kuiva ja viileä kellari.

Enää puuttuu traktori. Käsipelilläkin saa paljon aikaiseksi, mutta kyllä traktori, edes pikkuinen, toisi uskottavuutta. Itseasiassa saimme häälahjaksi päältä ajettavan ruohonleikkurin, joka on siis hevosvoimiltaan myös puutarhatraktoriksi luokiteltava. Ehkä aloitamme sillä. Kärry perään, niin saa multaa kuskattua. (Ja se vanha, punainen uskottavuustraktori sitten haavelistalle.) Tai sitten hevosvetoisia  puutarhakaluja etsimään…

Ensimmäisenä viljelyvuotena kokeillaan ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurikasta, sipulia, salaatteja ja yrttejä. Unohtamatta kesäkurpitsaa, joka on kiitollinen ja runsas kasvatettava.

Mitä sinulla kasvaa puutarhassa ensi kesänä?

Rönnin Jani

atelieri-o-haapala_4546_logo-kopio

Olen luontoa rakastava, elämää oppiva kokovartalopuuseppä. Luonto ja metsä ovat olleet suuri osa elämääni pienestä pitäen, vaikka tupsahdin maailmaan paljasjalkaisen helsinkiläisenä. Talonrakentajaksi ja puusepäksi olen opiskellut yhteensä 7,5 vuotta ja valmistuin 1999 syksyllä puuseppäartenomiksi Heinolan hienopuuseppälinjalta. Opintojen jälkeen aloitin puuseppäyrittäjänä, mutta eksyin melko nopeasti lavasterakennuksen ihmeelliseen maailmaan, ja jäin sinne kymmeneksi vuodeksi. Lopulta kaikki mahdolliset materiaalit ja tekniikat puun lisäksi kokeiltuani, oli aika pompata pois hurjaa vauhtia kiihtyvästä oravanpyörästä, jossa ainoaksi työn anniksi oli jäänyt enää kilpailu kelloa vastaan ja paremman tuloksen tekeminen johtotehtävissä.

Hyppy tuntemattomaan aiheutti suurta pelkoa ja epävarmuutta. Alun epävarmuuden jälkeen aloin hahmottaa asioita, joita en halunnut enää elämääni. Se oli huomattavasti helpompaa kuin yrittää väkisin miettiä mitä elämältä haluaisin. Vaeltelin yksin muutaman vuoden muutoksen tilassa ja päädyin lopulta hankkiutumaan eroon suurimmasta osasta irtainta omaisuuttani. Juuri ennen 40-vuotissyntymäpäivääni ostin äkkilähdön ja poistuin maasta tietämättä koska palaisin, vai palaisinko ollenkaan.

Syntymäpäiväni aattona olin St Jean Pied de Portissa odottamassa seuraavan päivän aamua reppu selässä ja Meindelin vaelluskengät jalassa, valmiina aloittamaan kävely Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä. Fyysinen päämääräni oli noin 800 km päässä, mutta sekä kävely, että henkinen matka jatkuivat kilometrejä tuon välietapin jälkeen. En ole ikinä kuulunut mihinkään ukonnollisiin tai poliittisiin liikkeisiin enkä kuulu nytkään. Tuolla matkalla sain tutustua itseeni uudestaan perusteellisemmin kuin koskaan ja opin ymmärtämään myötätunnon merkityksen itsessäni ja kanssaihmisissä syvällisemmin kuin ikinä olisin voinut edes kuvitella.

Pian matkan jälkeen tutustuin Anuun. Elämä otti taas täysin uuden suunnan ja rakkaudentäyteinen arki johti tilanteeseen, jossa nyt 43-vuotiaana olen ihanan pienen Ilona -tyttären isä ja päivittäiseen arkeeni kuuluu eläinlaumasta huolehtimisen lisäksi Zenpuun luotsaaminen eläinhoito-, ja pihkatuotteiden kärkinimeksi.