Miesleipurin ruisleipä

img_9663img_9645img_9642img_9640img_9659img_9662

img_9665Ihan alkuun täytyy tunnustaa että aikaisemmat levontakokemukseni rajoittuvat opiskeluaikoina valmistettuihin peltileipiin. Peltileipä valmistui kätevästi (opiskelijabudjetilla) vehnäjauhoista, hiivasta, suolasta ja vedestä. Tämä herkku valmistettiin sekoittamalla kaikki ainekset sattumanvaraisessa järjestyksessä kattilassa tai muussa sopivassa kipossa. Sopivan koostumuksen (omasta mielestäni) saavutettua, tietämättä nostatusajasta tai uuninlämpötilasta hölkäsen pöläystä, koko komeus löräytettiin pellille. Tuloksena oli kova ja tiivis peltileipä jota pystyi leikkaamaan ja syömään vain suoraan uunista ottamisen jälkeen, koska vähänkin jäähdyttyään leivästä tuli niin kova ettei sitä voinut käsitellä lainkaan. Pettyneenä ja nälkäisenä opiskelijana sivelin paksun kerroksen voita kovan käntyn päälle ja jäystin niin kauan kun pystyin.

No, aikaa kuluu parikymmentä vuotta ja uskallus leivän valmistusta kohtaan nostaa taas päätään.

Juureen valmistettu leipä on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa, mutta nuoruuden aikaiset kokeilut ovat horjuttaneet uskoa tekemiseen jo riittävän kauan ja päätin, että on aika rikkoa rajoja.

Ensinnäkin leipäjuuresta. Monet juureen leipänsä tekevät ovat saaneet juurensa perintönä sukupolvelta toiselle tai löytäneet jonkun tiinun mistä ovat herättäneet juurensa henkiin. Juuri säilyy kuivattuna tiinun pohjalla uskomattoman pitkiä aikoja. Ystäväni äiti valmistaa todella hyvää ruisleipää juuresta, jonka historia tiedetään 160 vuotta taaksepäin.

Oman juureni olen saanut lahjaksi kokkiystäviltäni, jotka käyttävät kyseistä juurta päivittäin leivän valmistamiseen. Juureni on luomuruisjuuri ja sen nimi on Beyoncé (nimen antaa aina juuren tekijä, joka tässä tapauksessa oli huippukokki). Jokaisella leipurilla on omat juurensa, joita ruokitaan ja hoidetaan päivittäin. Ruisjuuren tekoa en ole päässyt vielä kokeilemaan, mutta juuren ylläpito menee seuraavanlaisesti:

  • Juuren tulee olla notkeaa, melkein nestemäistä. Juuren, tai osan juuresta voi pakastaa tai kuivata myöhempää käyttöä varten jos ei aio leipoa kovinkaan usein.
  • Jos taas leipää tulee tehtyä kerran pari viikossa, niin juuri kannattaa säilyttää suljetussa rasiassa jääkaapissa. Jääkaapissa juurta ruokitaan lisäämällä pari ruokalusikallista ruisjauhoja ja lämmintä vettä parin päivän välein sekoittaen kunnolla.
  • Leipää tehdessä juuri kannattaa ottaa edellisenä päivänä huoneen lämpöön ja ruokkia juuri. Huoneenlämmössä juurta ruokitaan päivittäin.
  • Hyvä juuri turpoaa ja kuplii niin että se näyttää kiehuvan, ruisjuuri on hieman maltillisempi kuin vehnäjuuri joka kiehuu yli äyräitten helposti jos säilytysastia on kovin pieni. Itse käytän muovisia pakasterasioita juuren säilytykseen.
  • Jos juuri taas ei näytä elon merkkejä niin siitä heitetään pois n.90% ja lisätään saman verran jauhoja ja vettä. Tämä toistetaan niin monta kertaa kunnes juuri rupeaa elämään (kuplimaan), itselläni meni 6 päivää juuren elvytykseen kun olin hieman kaltoin kohdellut sitä vastoin parempaa silloista tietämystäni.

Kun nyt sinulla on eloisa ja iloinen juuri niin siitä on hyvä alkaa leipoa herkullista ruisleipää.

Raski

Raski on ikäänkuin taikinan ensimmäinen vaihe. Raski valmistetaan lisäämällä kulhoon 1 dl juurta, 8dl n. 40°C vettä ja 6 dl luomuruisjauhoa. Ainekset sekoitetaan kunnolla keskenään. Raski jätetään kankaalla peiteltynä huoneenlämpöön noin 14 tunniksi, välillä voimakkaasti sekoittaen. Valmiin raskin tulisi kuplia. Jos näin ei tapahdu, niin juuri ei silloin luultavasti ole aivan kelpoista vielä. Itse laitan raskin keittiön kuivatarvikelaatikkoon yöksi, sillä laatikoston takana oleva patteri pitää raskin sopivan lämpimänä.

Taikina

Lisää raskiin käsin vaivaten 3dl n. 40°C vettä ja noin 15 dl luomuruisjauhoja. Itse en käytä lainkaan suolaa leivänteossa, mutta lisää halutessasi suolaa. Kumoa taikina pöydälle ja jatkaa vaivaamista kunnes tuntuu hyvältä. Heittele jauhoa vähän väliin sinne sun tänne ettei taikina hitsaa kiinni minnekään. Laita pyöreähkö taikinaklöntti takaisin astiaan ja paina kämmesyrjällä risti pintaan. Peittele hyvin ja laita turpoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Taikinan tulisi optimaalisissa olosuhteissa turvota kaksinkertaiseksi ja ristin hävitä. Itse en ole vielä onnistunut saavuttamaan optimaalisia olosuhteita, mutta ei se ole leipä siitä huolimatta syömättä jäänyt.

Paistaminen

Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile niistä kivan näköiset limput. Muista heitellä jauhoja joka välissä ettei taikina tartu minnekään ei haluttuun paikkaan. (Keittiö näyttää minun leipomusteni jälkeen vähintäänkin samalta kuin Muppet Shown ruotsalaisen kokin keittiö.) Laita limput leivinpaperin päälle pellille ja peitä kankaalla. Kuumenna uuni 250°C. Uunin lämmetyä laita leivät pelillä uunin keskiosaan ja laske lämpötila 200°C, paista tunti. tiputa lämpötila 150°C ja paista vielä 15-30 min. Uuniin voit laittaa myös vesikupin joka antaa kosteutta paistamisen aikana.

Näillä ohjeilla valmistin elämäni ensimmäiset suolattomat luomuruisjuurileivät. Toinen leivistä ei ehtinyt nähdä ensimmäistä auringonnousuaan ennenkuin joutui parempiin suihin iltapalaksi.

Voisi sanoa että nuoruuden trauma leipomisen suhteen on nyt selätetty ja tästä on hyvä jatkaa omavaraisempaan suuntaa askel kerrallaan, suu täynnä ruisleipää.

 

5 syytä muuttaa maalle

Kun reilut kymmenen vuotta sitten aloin haaveilla vanhasta torpasta maalla, tuli haaveilusta minulle nopeasti pakkomielle. Tunsin, että kuuluisin muualle kuin Helsinkiin, siitä huolimatta, että Helsingissä asuin omakotitalossa. Mielessäni oli peltojen ja metsän ympäröimä pikkuinen mökki riittävän likellä pääkaupunkia, jotta jaksaisin ajella mökilleni usein. Kesämökistä olikin turvallista aloittaa, koska koko ajan saattoi vertailla kaupunkiolosuhteita maalaisolosuhteisiin. Ja niin siinä sitten kävi, että torppa veti puoleensa ja aloin toivoa mahdollisuutta muuttaa kokonaan maalle. Nyt, reilun viiden maalla asutun vuoden jälkeen en osaisi enää ajatellakaan elämää kaupungissa.

Miksi maalle? Siihen on monta syytä, ja tässä suurimmat:

  1.   TALO

Maaseudulla on paremmat mahdollisudet löytää vanha talo järkevään hintaan. Kun reippaasti ajaa kehä kolmosen ulkopuolelle, alkavat talojen hinnat muuttua järjellisemmiksi. Erityisesti, jos etsit alkuperäiskuntoista ja olet valmis tekemään remonttia. Vanhoilla taloilla on historia ja sielu.

2. OMA TILA

Talon mukana tulee yleensä kunnollinen määrä maata, eli tonttia, eli omaa tilaa. Myös ulkorakennuksia, joita voi hyödyntää monella tavalla. Minulle on ensiarvoisen tärkeää, että kotini ikkunoista näkyy peltoa ja metsää, eikä naapurin keittiöön. Maalla on tilaa hengittää.

3. ELÄIMET JA VILJELY

Maan ja ulkorakennusten myötä maalla on mahdollista pitää eläimiä. Rönnin hevosille ja lampaille riittää laidunta omasta takaa, kanat munivat omiin tarpeisiimme luomumunia, koirilla ja kissoilla on tilaa temmeltää ulkona. Puutarhassa on 7 vanhaa omenapuuta ja hyvin tilaa hyötyviljelmän perustamiselle.

4. LUONTO

Luonto on lähellä ja koko ajan läsnä. Hengitysilma on puhtaampaa ja metsään pääsee ottamalla viisi askelta. Mustikat ja sienet voi poimia omasta pihasta ja joulukuusen hakea omasta metsästä. Vuoden kierto näkyy selkeästi. Elämme luonnon mukana. Olohuoneen ikkunasta voi kiikaroida peuroja ja hirviä, supi tai kettu kipaisee niityn poikki. Kurkipariskunta lepää metsän reunassa ja joutsenet palaavat joka kevät retkiltään. Maisema muuttuu vuodenkierron mukaan. Täällä on selkeästi kevät, kesä, syksy ja talvi.

5. IHMISET

Kaupunkiin voit kadota ihmismassojen keskelle. Olla näkymätön. Maalle voit kadota omaan rauhaan tietäen, että naapurista saat aina apua, oli asia sitten vehnäjauhon lainaaminen tai ojaan jumittunut auto. Pienemmällä paikkakunnalla naapurit tunnetaan tai vähintään tiedetään. Kaupassa, postissa ja lääkärissä asioit yleensä samojen ihmisten kanssa. Ihmisillä on nimet ja tutut kasvot. Puhelimen muistissa on etunimiä ja sukunimiä, ei yritysten nimiä. Heinät ja rehut tulevat omalta kylältä, muutaman kilometrin päästä löytyy maailman paras putki- ja sähkömies, ohikulkijoita moikataan ja tuntemattomat kulkijat rekisteröidään. Aina on aikaa vaihtaa kuulumisia.

 

 

 

 

Ajatuksia viljelystä ja kevätfiilistelyä

img_1256img_1302OLYMPUS DIGITAL CAMERAimg_1540fullsizerenderMeillä on haave. Sellainen, että jonain päivänä Rönnin peltopläntti tuottaisi omaan käyttöön kasviksia. Siis ihan koko talvenkin varalle.

Enää emme ota ihan itsestäänselvyytenä, että viljely tuosta noin vaan tapahtuu, vaan suhtaudumme tulevaan kevääseen varovaisen positiivisesti ja huumorilla. Kyllä se siitä sitten jonakin keväänä lähtee. Sellaisena keväänä, kun kellään ei ole akillesjänne poikki tai vauva mahassa. Ehkä tulevana keväänä.

Innostajaksi löytyi kirjakaupasta mitä mainioin Maria Österåkerin Unelma omavaraisduudesta – käytännön opas. (Nemo 2016). Kirja kertoo ihan oikean, suomalaisen perheen matkasta omavaraisemmaksi ja on kannesta kanteen täynnä käytännöllisiä ja toteutettavia vinkkejä. Jostain on hyvä aloittaa, ja suunnitelmiahan on kiva tehdä. Viljelylaatikot meillä jo on, ja lantalassa muhii mitä parhainta tulevaa puutarhamultaa. Käytämme hevosten kuivikkeena nopeasti maatuvaa olkipellettiä ja hamppua, eli tämän talven lannat ovat aikalailla käyttistä multaa jo ensi keväänä.

Laatikkoviljelystä siis aloitetaan, ja laatikoiden lisäksi tulee vähän isompi viljelyalue perunalle. Uusia marjapensaita on tarkoitus hankkia, sillä Rönnin pensaat ovat todella kituliaita ja vanhoja. Joo, ja lisäksi lampaat syövät pensaat jo alkukesästä, joten puutarhan aitaaminen tulee ehkä kyseeseen ensimmäisenä hommana.

Voiko nokkosen laskea hyötykasviksi? Todellakin. Nokkosta ei kuitenkaan tarvitse istuttaa, sitä nimittäin riittää… Kuivattuna nokkosta syövät meillä sekä ihmiset, että hevoset. Viime kesänäkin saatiin ihan ilman viljelyponnisteluja valtava määrä nokkosta tallin heinälatoon kuivumaan.

Tallissa meillä on myös iso, viileä kellari, johon sadon saisi säilöttyä. Kellari löytyi ensimmäisenä Rönnin kesänä vahingossa, kun siivosin romuläjää tallista. Kasan alta paljastuivat kauhuelokuva-tyyliset viistot ovet, joiden alta tikkaat ja siisti, kuiva ja viileä kellari.

Enää puuttuu traktori. Käsipelilläkin saa paljon aikaiseksi, mutta kyllä traktori, edes pikkuinen, toisi uskottavuutta. Itseasiassa saimme häälahjaksi päältä ajettavan ruohonleikkurin, joka on siis hevosvoimiltaan myös puutarhatraktoriksi luokiteltava. Ehkä aloitamme sillä. Kärry perään, niin saa multaa kuskattua. (Ja se vanha, punainen uskottavuustraktori sitten haavelistalle.) Tai sitten hevosvetoisia  puutarhakaluja etsimään…

Ensimmäisenä viljelyvuotena kokeillaan ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurikasta, sipulia, salaatteja ja yrttejä. Unohtamatta kesäkurpitsaa, joka on kiitollinen ja runsas kasvatettava.

Mitä sinulla kasvaa puutarhassa ensi kesänä?