Seesami-hunajamysli

 

fullsizerender-kopio-2_s600x0_q80_noupscale fullsizerender_s600x0_q80_noupscale

Aamiainen on meidän perheessa etenkin arkisin haastava juttu. Aikaa ei ole liiemmin, mutta terveellistä ja energiapitoista muonaa pitäisi saada jokaisen vatsaan. Olen luopunut puuron keittämisestä niinä viikkoina, kun lähden lasten kanssa aamulla kouluun. Aikaa ei vain ole ja lisäksi taidan itse olla ainoa joka puurosta tosissaan tykkää (mannapuuroa ja riisipuuroa lukuunottamatta).

Kaupan murot ja myslit ovat mielestäni ihan liian sokerilla kyllästettyjä, joten olen alkanut valmistaa omaa mysliä (kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin). Pienillä muunnoksilla siitä saa aina pikkuisen erilaista ja kas kummaa, mysliseos näyttää maistuvan kaikille.

Tämän syksyn lemppari on Seesam-hunajamysli, ja se tehdään näin:

Tarvitaan: 3 dl kaurahiutaleita, 2 dl kauraleseitä, 1 dl auringonkukansiemieniä, 1 dl kurpitsansiemeniä, 2 dl seesaminsiemeniä, 1 dl kuivattuja karpaloita, 3 rkl kookosöljyä, 0,5 dl oliiviöljyä, 3 rkl juoksevaa hunajaa, 0,5 tl vaniljasokeria, 0,5 tl suolaa, ripaus kanelia

Sekoita kulhossa hiutaleet, leseet ja seesaminsiemenet. Sulata laakeassa paistokasarissa öljy, kookosöljy, hunaja ja sokeri. Lisää kanelia ja ripaus suolaa. Laita liesi pois päältä ja kaada kuivat aineet öljyseokseen. Sekoita huolella. Lisää loput siemenet. Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda uunissa 200°C n. 15 minuuttia tai kunnes mysli on kullanruskeaa. Anna jäähtyä. Lisää kuivatut karpalot ja purkita mysli.

Tarjoile jugurtin, mantelimaidon tai mehukeiton kanssa!

5 kommenttia artikkeliin ”Seesami-hunajamysli

  1. tein melkein ohjeesi mukaan…lisäksi rusinoita ja makeutukseen käytin vain 3rkl vaahterasiirappia ja tuli tosi hyvää! paistoin myslin pannulla ja onnistui hyvin.ei ole siis pakko käyttää öljyjä myslin tekoon.ja suolaa ei tarvita.

  2. Kiitos kivasta ohjeesta! Ja tästä blogista! On aina niin kivaa kun huomaa uuden tekstin tulleen, sinulla kun on aihepiirit juuri minua kiinnostavia. Talo on ihana ja sen sisustus, elämäntyyli, eläimet (hevoset on parhautta <3) ja kaikki, piristät päiviäni ihan sillä vaan että elät arkeasi ja kerrot siitä :)

    Mukavaa viikonloppua,

    Minna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s