Kaalilaatikko, jota lapsena vihasin

IMG_8014IMG_8018IMG_8019IMG_8034

Lapsena inhosin, suorastaan vihasin kaalia (no okei, myös kaikkia muita kypsennettyjä kasviksia perunaa lukuun ottamatta). Kaalilaatikko, tuo kammottava perinneherkku sai minut ekaluokkalaisena 80-luvun alussa itkemään koulun ruokalan pöydässä, koska en vain pystynyt nielemään palaakaan ja pelkkä hajukin oksetti.

Olin muutenkin järjettömän nirso lapsi. Poimin risotosta kaikki vihannekset lautasen reunalle, söin makkarakeitosta vain nakit ja perunat ja olin pyörtyä, kun haistoin äidin uunissa hauduttaman kukkakaaligratiinin. Porsaankyljysten ihrareunukset piti tarkkaan sahata pois ja kala kelpasi vain ruodottomana ja nahattomana. Olen myöhemmin moneen otteeseen miettinyt tätä, sillä rakastan ruokaa ja kokkaamista. Teen kasvisruokaa monta kertaa viikossa ja mikä erikoisinta (ja ihaninta), omat lapseni eivät ole nirsoja, vaan melkoisia kulinaristeja joille maistuu monenlainen ruoka.

Omassa lapsuudessani tehtiin aika perinteistä suomalaista kotiruokaa ja ainakin meidän perheessä syötiin todella paljon lihaa. Makaronilaatikkoa, perunaa ja porsasta, lihapataa, ossobuccoa ja sen sellaista, mutta äitini valmisti myös paljon sisäelimiä, kuten maksaa, sydäntä ja kieltä. Lisukkeena oli yleensä keitettyjä perunoita tai makaronia (sitä ihan tavallista). Riisi oli väljää ja mautonta, sellaista kalpeaa ja irtonaista. Mausteena suola ja valkopippuri. Kana keitettiin kokonaisena, jolloin siitä tuli pehmeää ja harmaata. Keitinliemestä tehtiin kirkas ”keitto”, jonka kanssa tarjoiltiin pientä tähtimakaronia. Olen myös ensimmäistä einessukupolvea: valmis maksalaatikko, veriletut ja makaronilaatikko olivat lasten lounasta. Salaatti oli kiinankaalia, kurkkua ja tomaattia. Toisaalta kaupoissa oli aina lihatiski, missä kauppias leikkasi makkarasiivut ja punnitsi lihat. Ennen kuin jauheliha oli tavallisempaa lihatiskissä, muistan äidin jauhaneen lihan lihamyllyllä kotona.

Äiti myös leipoi paljon ja parasta oli tulla koulusta kotiin tuoreen leivän tuoksuun. Erityisesti jos sattui olemaan Aku Ankan ilmestymispäivä. Myöhemmin kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen äiti leipoi itse kaikki leivät ja pullat, sillä isällä todettiin laktoosi-intoleranssi, mikä oli silloin vielä kummallinen ja harvinainen juttu, ja muistan äidin tuskastuneen tuoteseloisteisiin, joissa aina oli laktoosia, maitoa tai maitoproteiinia. Oli siinä kyllä totuttelemista, että pullakin leivottiin veteen, hylatuotteet ja laktoosipillerit tulivat vasta paljon myöhemmin.

Muistan toki myös hyviä ruokia: jauhelihatäytteiset uuniletut, lohipiirakan, grillatut kerrosvoileivät ja tietenkin jauhelihakastikkeen. Puurostakin tykkäsin, ja tykkään edelleen, siitä huolimatta, että meillä syötiin puuroa tai velliä joka aamu. Lapsena parasta oli Suklismanna, jota sai kyllä vain harvoin. Sunnuntaiaamuisin meillä keitettiin aina kananmunia, jotka viipaloitiin legendaarisella munamankelilla ja leviteltiin leivän päälle. Aikuiset laittoivat muniensa päälle silliä tai anjovista ja me lapset majoneesia ja suolaa. Meillä syötiin yhdessä joka päivä, ja se on tapa, josta en omassa perheessänikään koskaan luovu.

Palatakseni kaalilaatikkoon: siitä huolimatta, että teen itse hyvin erilaista ruokaa, kuin äitini lapsuudessani, teen kaalilaatikon melko perinteiseen tyyliin ja rakastan sitä!

Rönnin kaalilaatikko:

Tarvitaan: kaali, ohra-riisiseosta, voita, kalkkunajauhelihaa (tai nautaa tai sikaa tai vaikka soijarouhetta), sipulia, siirappia, suolaa, mustapippuria, meiramia,  2 dl kermaa, kasvisliemikuutio

Silppua kaali ohueksi suikaleeksi ja hauduta pannulla voissa ja oliiviöljyssä, kunnes se on pehmeää ja kuullottunutta. Itse lisään jo tässä vaiheessa hieman siirappia ja suolaa.  Keitä samalla ohra-riisiseos kasvisliemikuution kanssa, kuullota sipuli ja paista kalkkunajauheliha/muu jauheliha/soijarouhe. Mausta mustapippurilla, suolalla ja meiramilla. Sekoita kaali, jauheliha ja riisi-ohraseos uunivuuassa. Kaada päälle kerma ja anna sen valua kaikkialle. Pinnalle vielä hieman siirappia ja sitten uuniin. Paista 175°C tunnista puoleentoista. (kun pinta on kauniin ruskea, mutta ei kärventynyt, on laatikko valmista syötäväksi).

Puolukkasurvos syntyy helposti tuoreista tai pakastepuolukoista ja ripauksesta sokeria.

Oma kaalilaatikkoni on hieman sovellettu versio, ja perinteisemmän löydät esimerkiksi Aurinko ja Kuu-blogin Priscalta!

Summa summarum, nirsosta lapsesta tuli lopulta kasvisten rakastaja, mutta lihasta taisin saada tarpeekseni lapsuudessa…

12 kommenttia artikkeliin ”Kaalilaatikko, jota lapsena vihasin

  1. Mulla on jokin kaalilaatikkokammo lapsuudesta. Ja se haju….Yök. En syö. Ai että, noi jauhelitäytteiset letut, miks niitä ei enää tehdä. Ne on niin herkullisia.

  2. Just eilen tein kaalilaatikkoa vuosien tauon jälkeen ja herkutellessa iloitsin siitä että kaikki muksutkin niin kovin siitä pitivät; kehuivat ja santsailivat. Ei ollenkaan itsestäänselvyys kaikilla lapsilla ;)

  3. Juuri eilen tein kaalilaatikon ja mulla ihan sama, ykkösinhokki lapsuudesta on kiilannut kaikkien herkkuruokien kärkeen! Itse teen kaaliloodan ilman riisiä, peuran/hirven jauhelihasta, paketti pekonia silputtuna, sipuli, valkosipuli ja kaali mukaan (+suola&mustapippuri), mutta nesteeksi 0,33l kookoskermaa. Suosittelen kokeilemaan joskus!

  4. Kaalilaatikko on ihanaa. Täytyykin tehdä lähipäivinä.
    Mä olin myös lapsena ihan nirppanokka. Puurosta oon aina tykännyt ja nälkäpäivät oli mun suosikkiruokapäiviä koulussa, pinaattilettujen lisäksi. Muuten elin lähes pelkällä näkkileivällä ja metvurstilla.
    Lapsuuden kotiruuat kuullostaa tosi tutuilta.

  5. Postaustoiveena haluisin kuulla lisää teidän eläimistä. Lauma on kai kasvanut. Miniponi kiinnostaa erityisesti :)

  6. Ai kun mua hymyilitti lukea tätä :) Kuulostaa niin omalta lapsuudelta. Meilläkin syötiin aina ruoka yhdessä ja oon pitänyt sitä perinnettä omassa kodissa myös yllä, paitsi kun tuo vauva lensi pesästä pari vuotta sitten, niin sen jälkeen on ollut vähän reppana olo. Nyt kun elämääni astui 4 kk sitten uusi mies, niin tehdään usein yhdessä ruokaa, joskus toinen tekee ja toinen pitää seuraa, mutta syödään kuitenkin yhdessä. Suklismanna oli mun herkkua myös ja joskus tänäkin päivänä sitä pitää ostaa kaupasta ihan fiilistelyn vuoksi, on se hyvä kun joku asia on säilynyt, edes pakkaus ei ole juurikaan muuttunut. Vaikka ei se ihan samalta enää maistu kuin lapsena, oliskohan tän kakaran maku vähän muuttunut ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s