Sitä tulee ateljee, osa 2

IMG_5336IMG_5339IMG_5344FullSizeRender kopio 3

Blogissa on edelleen hiljaista, sillä en malta olla sisällä… Ateljeen remontti edistyy asia kerrallaan, ja olen päättänyt, että juhannuksena vietetään avajaisia. Jaan remontin useampaan peräkkäiseen postukseen, niin siitä saa jotenkin tolkullisen kuvan.

TÄSTÄ aloitettiin. Seuraavaksi purin vanhat vasikkakarsinat, joista rakennettiin uusi sisälampola. Seuraavassa vaiheessa (joka oli kaikkein yrjöttävin) tyhjennettiin homeiset heinät heinähäkistä (niistä tulee juhannuskokko). Heinähäkin rakenteet rälläköitiin irti.

Ilman kunnollisia hengityssuojia tyhjennyksestä ei olisi tullut mitään (paitsi ehkä myyräkuume ja pölykeuhko). Tyhjennyksen jälkeen lakaisin koko navetan pariin otteeseen, minkä jälkeen pesin lattiat vanhanajan ” vettä ämpärillä lattialle ja harjalla perään”-menetelmällä. Lantakourun kaadot oli onneksi joskus aikanaan suunniteltu hyvin, sillä kaikki pesuvesi valui kiltisti viemäriaukosta ulos. Pahin pölyäminen loppui pesuun. Minulle vaikeinta on koko ajan ollut odotaminen… Näen mielessäni valmiin ateljeen sisustettuna ja itseni siellä työskentelemässä. En vaan millään malttaisi odottaa, että pääsen viimeistelemään, sisustamaan ja lopulta kantamaan kalusteet ja tavarat sisään.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Sitä tulee ateljee, osa 2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s